tiistai 3. helmikuuta 2015

Sen pituinen se.



Syksy oli niin hulinaa ja vilskettä, ettei blogille jäänyt yksinkertaisesti aikaa. Se kuitenkin pysyköön täällä interwebsin suuressa maailmassa muistona eräästä aikakaudesta. 

Emilia on suunnannut nokkansa Puolaan, Poznaniin. Tässä hänen matkabloginsa erittäin humoristisilla viboilla höystettynä.

http://www.lily.fi/blogit/poikkeamassa


Tack och Hejdå!




tiistai 30. syyskuuta 2014

"Mul on tyylii ja pahanpojan tavat."

Oman elämäni taiteilijana en edes pahoittele, että blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Moni muu asia on vienyt enemmän mukanaan. 

Innokkaimmat stalkkerit jo ehkä tietävät, että tukkani muutti muotoaan. Muutama viikko sitten kävin muutamassa hiusmalli castingissa ja KC:n porukka nappasi minut koekaniinikseen. Oikeasti lukijat. Jos ei nappaa laittaa montaa sataa euroa tukan leikkaukseen ja värjäykseen, menkää hiusmalliksi. Ilmaista, koko päiväksi viihdykettä ja safkat päälle. Kelepaa!




Aamulla hiukseni eivät olleet yhtään onnelliset. Viimeksi hiuksiani leikattiin Lontoossa ja siitä nyt oli tainnut vierähtää tovi..- tosin silloinkin ilmaiseksi! Toisin sanoen väri oli auringon vaaleaksi polttama ja latvat kuolleet. 


Onneksi meikää lykästi ja pääsin parturin penkkiin, vaikka castingiin oli tullut ainakin 80 muuta ihmistä. Maailmankaikkeus niin halusi antaa mulle uuden tukan!





Ensin tukkaani laitettiin värinpoisto. Sen jälkeen puoli päätä leikattiin lopulliseen olomuotoonsa ja lopuksi kiehkurat kuorrutettiin pinkihtävän maitokahvisella sävytteellä. Koska vetyperoksidi hidasti aivosolujeni toimintaa merkittävästi, tajusin vasta päivän lopulla, että hiukseni leikataan valmiiksi lavalla. 


Siinä minä sitten istuskelin ja koitin aistia ihmisten silmistä, mitä he ajattelivat hiuksistani. Koko salillinen näki siis minut uusissa hiuksissani ennen kuin pääsin itse katsomaan, miltä näytin. Se oli aika villiä. 


Lopputulos. 

Rakastan. 

Lisäfiilistelyä myöhemmin.


Otsikko Cheek- Ota mut kiinni. Khihihihi. 

perjantai 22. elokuuta 2014

Oulun Taiteiden Yö & "Stay High" projekti

Vaeltelin Oulun Taiteiden Yössä. Nimi on tosin hämäävä, sillä lähes kaikki tapahtumat ovat kello 16-20 välillä. 

Riemastuttava kokemus oli Teatterin kirppis, jossa pukuvarastoa myytiin perus kadun tallaajille edullisin hinnoin. Siellä abit etsiskelivät penkkariasuja ja toiset astetta mielenkiintoisempaa arkivaatetusta. 






Taiteiden yönä moneen museoon oli avoimien ovien päivät, mutta olin sattunut näkemään jo kaikki tämän hetkiset kokoelmat( taidenarkki ). Päädyin lopulta kuvailemaan Hupisaarien tuntumaan ja fiilistelemään sateenkaarta.




Oikeasti vaelteluuni oli syy. Yritin kuluttaa aikaa ja vältellä tekemääni päätöstä. Kuitenkin rohkeutta kerättyäni menin käymään Glitterissä ja ilmottauduin Schwarzkopfin hiusmalliksi. Tyynen rauhallisena ilmoitin myös olevani valmis kaikkeen. Hoho toisin sanoen 9.9. mahdollisesti nykyinen tyylini on entinen tyyli. Pidetään peukkuja, sillä täydellinen identiteetin muutos tuntuisi juuri nyt hyvältä. 

Kamut on pelotettut, että nyt mulle leikataan rekkissiili. Jos oikeasti joku ammattilainen vakuuttaa, että näytän huikeelta siinä, niin annan mennä vaan. Mielestäni mun tämän hetkinen hiustyyli ei vastaa yhtään sitä, "mikä olen". Se on liian kiltti ja romanttinen. Haluisin näyttää kovemmalta.




Taiteiden yössä ehkä parasta oli matikan ja fysiikan opiskelijoiden bändi Funktion keikka. Ihan huikee setti! 



Stay high

Enpäs ole koskaan opetellut kävelemään korkkareilla. Muutamat kiilakorot ovat välillä jalasta löytyneet, mutta lähinnä läpällä ja silloinkin on tuntunut akwardilta. 

Jos kerran tyyli saattaa muuttua, pitää sitä yksillä korkkareilla oppia kävelemään. Noloja faktoja projektin toteutuksesta

-katson Germany's Next Topmodel Prosiebenin nettitelevisiosta joka päivä vähintään muutaman jakson
-kuvaan kävelyäni puhelimella tai kameralla ja katson miltä se näyttää
-toisin sanoen popitan yksin kämpillä ja ramppaan mun kuuden metrin kulkuväylää edestakaisin ;DD

Sitten kun kehtaan kävellä edes yhden ihmisen nähden, joka saa vakuutettua, että osaan tän homman niin ensimmäinen "tavoite" on olla päivä yliopistolla korkkareilla. Tarttee psyykata ittensä sinä päivänä aika hyvin, koska pitää saada 195cm pysymään killeristi pystyssä ja liihottamaan pitkin käytäviä.


Oman elämänsä Top Model.

Puss och Kram!

-Em

maanantai 18. elokuuta 2014

Queen Bee

Ei nukuta, eikä nälätä, mutta lääkitsen itseäni punaviinillä. 

Dramaattiset värit erityisesti huulipunissa tuntuvat hyviltä. Oma huulipunani löytyi Gina Tricotista, kun ensin haeskelin sitä tunteroisen Anttilasta. Luulin, että tummat huulipunat on super in, mutta olen kai aikaani jäljessä, edellä tai jossain väärässä aika-avaruudessa. 

Kuvat napsin kamuni kanssa perjantaina Oulun Taidemuseolla.






Hattu Lindex, Neule, Koru ja Huulipuna Gina Tricot, Hame Primark

Torstaina menen ehdottomasti lääkitsemään itseäni Oulun Taiteiden yöhön. 

-Em

torstai 7. elokuuta 2014

Eläimellinen kesä!

Seuraavalla kuvasarjalla ei ole mitään tekemistä muodin kanssa, joten etsiessäsi sitä valitse toinen postaus. Tulossa on enemmän kesäisiä kuvia paikoista, missä olen häärinyt viimeisen kuukauden aikana. 


Miu! Kuka tätä ei rakastaisi. Bebe on mun rentoutumisvalmentaja. Sen slogan on "heitä pois huolesi ja tajuntasi varsinkin, jos joku rapsuttaa sinua". 


Kamuni Eva tuli käymään Parkanossa ja lähdimme päivävaellukselle Seitsemiseen. Päivä oli upea, mutta hyttyset olivat kovin verenhimoisia. 


Vaellusasu. Joo nauran juuri nyt itselleni joten go for it! 



Keskellä Seitsemistä on Perinnekylä, jonne saavuttaessa ainakin minulle tulee tunne kuin tulisi mummolaan. Toisinaan Perinnekylän ovet ovat auki ja siellä ihmiset elelevät kuin ennen muinoin. Tehdään vähän seipäällä heinää ja leivotaan leipää.





Paikalla on kesäisin myös eläimiä ja saatoin vähän seota, kun pääsin rapsuttelemaan lampaita. En kestä oikeasti niiden määkimistä! Se on jotain maailman hellyyttävintä.

















Ei sitä tarvinnut kuin kolme vuotta asua Oulussa niin alkaa arvostamaan maaseutua ja sen omaa kauneutta. Mainostan itseäni täysin urbaanina ihmisolentona, mutta sisälläni taitaa asua maalaistyttö. 

-Emilia

maanantai 4. elokuuta 2014

Markkinatumussa

Heipä hei! Kesä on vienyt tätä tyttöä mennessään ja tänään päättyi virallisesti kesän Parkano-jakso. Parkano- jaksosta jäi käteen monen hyvän uuden muiston lisäksi sekava olo. No toisaalta, mitä muuta voi edes odottaa, jos kaksi kuukautta viettää peltojen ympäröimänä seuranaan omat ajatukset.

Onneksi aurinkoa riitti koko heinäkuun ja tuloksena on terveen värinen iho! Niiiiiiiin luksusta.


Maltoin kuitenkin jättää ajatukseni ja ympäröivät pellot hetkeksi omaan arvoonsa.

Viimeisen viikonloppuni Parkanossa käytin ihanan ystäväni Arpan synttäreiden juhlistukseen. 

Oli superia tytsyt, kiitos!




Kuohuva virtasi ja kävimme näyttämässä omat muuvimme Parkanon tanssilattialla. Oli mukavaa reivata ihan pää kainalossa ja olla ajattelematta sitten niin yhtään mitään. Se taitaa olla minulle yllättävän hankalaa...


Mielestäni markkina-asuni oli oiken onnistunut. Ei (muistaakseni) tullut äärettömän kuuma, eikä silti tuntunut olevansa alasti. 

Tällä hetkellä matkaan junassa kohti Oulua. Ajattelin valmistua, että pääsen opiskelemaan lisää.

Utuisen sinistä illan jatkoa!

-Emilia


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

"Johtavana ilma-elementin merkkinä Vaaka tarvitsee itselleen tilaa tehdä tänään tätä ja huomenna tuota"

Viime viikonloppu hurahti mamman kanssa Helsingissä. 

Seuraavassa kuvia ja ajatuksenjuoksua


Äärimmäisen hyvänä bloggarina söin suurella nautinnolla viimeistä suullista myöten naamani eteen tuodun ruoka-annoksen. Ajatus viimeisen suupalan jälkeen "Ainiin olisi voinut ottaa sen kuvan..". Tässä siis puhtaaksi nuoltu lautanen.




Eksyimme Helsingin Sanomista saamamme vihjeen perusteella Cafe Ekbergin yläkerran taidenäyttelyyn. Paikalla oli minun ja mammani lisäksi vanhempi nainen, joka tuli juttelemaan kanssani. Hänellä tuntui olevan monen vuoden asiat sisällään kerrottavana, sillä kävimme läpi viime vuosikymmenet, hänen nuoruutensa ja siskon serkun kaimat. Ihana hassu nainen!







Kiasman edessä Kimpassa-näyttelyn jälkeen. 

Housut Zara, Paita ja Reppu Primark


"Niin saiko tähän parkata?"




Farkkuisa shoppailuasu





Housut Monki, Paita Selected Femme, Laukku Kirppis, Kengät Vagabond




Sunnuntaina päiväkahvittelimme Fasulla ja kyllä oli tuoreet tarjoamiset. Kahvihetken kruunasi viulistit, jotka soittivat Kämp Hotellin edessä. 


Paita Zara, Farkut CheapMonday

Helsingin kaduilla puhalsi koko viikonlopun lempeän lämmin tuuli ja iltaisin oli kesäisen lämmin. Korostan sanaa kesäisen, sillä olen viimeksi saanut nauttia samasta lämmön tunteesta kenties Kreikassa. 

Ekbergin yläkerran ja Kiasman lisäksi kävimme Ateneumissa Tove Janssonin juhlanäyttelyssä sekä Suomenlinnan kesäteatterissa. Kaikki olivat kerrassaan ihania kulttuurielämyksiä ja erittäin inspiroivia. 

Kultturisoikaa itseänne! :)

-Emilia